sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Maskeerailuja

Lähdettiin tekemään pikanen reissu Turkuun kun lauantaina oli kihlajaisiin meno siellä suunnilla. Perjantaina käytiin Siljalla & Aleksilla kyläilemässä. Istuttiin siinä iltaa ja jossain vaiheessa kokeiltiin maskeerailla. Olin jo kattonu vähä valmiiksi mitä tekisin ja tarkotus oli saada aikaan sellanen mädäntyneen taikka sulaneen näkönen ihokohta. Ihanaaa. :D Siihen tarvi Mehronin 3D geeliä, nestemäistä lateksia ja värejä maalailuun. Niin ja vessapaperia suoniksi. x) Mun mielestä onnistu aika hyvin. Vähän olis verta enemmän olla taikka sit tummanvihreetä väritystä. Muuten hyvä.



















Teemu: Batman Two-Face
Lauantai aamusta kävin pelaamassa Munchkin Bites korttipeliä. Pelissä voi pelata eri kauhuteemaisilla fantasiahahmoilla ja tavoitteena pelissä on saavuttaa level 10 tappamalla hirviöitä. Erilaisilla korteilla yritetään sitten vaikeuttaa ja estää toisia pelaajia saamasta leveleitä. Lepposa ja hauska peli. =)



Välissä käytiin syömässä kiinalaista Jarkon ja Eliaksen kaa, jonka jälkeen lähdettiin kihlajaisiin.

 
Kihlapari Kata & Jere <33

Kynsivahvuutena oli Marui one:sta ostetut tekokynnet. Yuzunail merkkiset. Kiinnitin ne kynsitarroilla, joita ostin joskus Japanista. Tosi hyvät jos vaan pari päivää haluu pitää kynsiä! Ne lähtee kuuman veden alla avustettuna. Ei siis lähde normi käsien pesussa tai suihkussa vaa täytyy vetää ne irti.


perjantai 27. tammikuuta 2012

Talvilook














Kylmistynyt kuvaaja

Mulle tuli noita kuvia selaillessa mun joistain asennoista "Freddy got fingered" leffan se Backwards man kohtaus. :D (löytyy tosta linkista kohdasta 1:20). On se kyl kaikenkaikkiaan loisto leffa! Mut VAROITUS, sopii vaan tosi oudon huumorin omaaville niinku voi traileristakin päätellä. x)

torstai 26. tammikuuta 2012

Museointia - Vapriikki

Päätettiin tässä yks päivä käydä tutustumassa Tampereen Vapriikkiin, koska Teemu ei ollu vielä käyny siellä. Oon pari kertaa aikasemmin käyny siellä katsastamassa japanilaisista inro:ista sekä "Sitting bull" intiaanipäälliköstä kertovat näyttelyt. Tällä hetkellä siellä on Ladyn tyyli - näyttely, joka kertoo amerikansuomalaisesta muotokuvaajasta, Lady Ostapeckistä. Esillä oli hänen ottamia kuvia sekä pukuja ja asusteita 1840-1950-luvuilta.







Sirkuskengät <3


Luontomuseo on myös Vapriikin yhteydessä:


Tampereen kuvataidelukion jotkut tytöt oli tehny lopputyönä ton dinosauruksen. Mielettömän siisti!




Sai punnita ittensä ja kuvaruutuun ilmesty mikä eläin olis painon perusteella. Teemu oli susi. Mä olin pyöriäinen, oivoi. x)

Kaikista parasta oli kuitenkin lelumuseo. ^^ 

 




On se jännä ku neki lelut millä ite leikki on jo museossa. =p



Loppuvuodesta on tulossa muumio näyttely! Sitä odotellessa. :)

tiistai 17. tammikuuta 2012

Desucon Frostbite 2012!

DAY 1

Oli kyllä mahtavuutta, että oli coni tässä välissä piristämässä talvea. ^^ Desucon oli Lahden sibeliustalossa viime viikonloppuna ja kesti sen kaksi päivää. Tykkään paikasta kun siellä on riittävät tilat conin pitämiselle ja kaikki huoneet on saman talon sisässä ettei tarvi mennä edestakasin pakkasessa. Se on myös lyhyen matkan päässä keskustasta, eikä ollu vaikee löytää.

En ollu tälläkään kertaa mikään hahmo vaan tälläsesti pukeuduin:



Tilasin ton haalarin (Pacman <3), kynnet ja peruukin ebayltä. Peruukki oli yllättävän hyvä. En oikeestaan tehny sille mitään; ei ollu liika kiiltävä ja kiharatkin pysy siinä hyvin. Aattelin, että ihan hyvin vois tilata muunkin värisiä peruukkei ja pitää niitä ihan arkenakin. Tossa toi väri on vaan aika sellanen et huomaa peruukiksi, mutta vois tilata mustan ja punasen ainakin. Ja sellasen kaksoisväri peruukin, missä puolet on eriväriä on myös siistejä!


Tilasin myös ripsiä asua varten. Miten ihmeessä ne saa kiinnitettyä, ettei ne liimaannu omiin ripsiin?! Vaatii kai vaan harjotusta. =p Tosiaan yläripsissä oli Diamond lash - Glamorius eyes ja alhaalla Jewerich eyelashes No.3. Mun mielestä sopi ihan hyvin kun oli iso tukka mut muuten varmaan ei arkimeikin kanssa sovi oikein kun on aika näyttävät ripset. Apina on Thaimaasta ja kuulokkeet saatiin viime traconista ostoksista kaupanpäälliseksi.


Ensimmäisenä mentiin Liisa Stenbergin luennolle: "Asumaan ja opiskelemaan Japaniin!" Pääosin luennolla käsiteltiin miten opiskelija voi opintojen puitteissa päästä sinne joksikin aikaa. Työtä vaikuttaa olevan melko vaikeeta saada sieltä. Paikallisetkin voivat joutua kiertelemään puoli vuotta haastatteluissa ennenkun pääsee mihinkään töihin.. Keitä Japanissa asuminen kiinnostaa niin kannattaa kyllä lukea Stenbergin kirja: Vuosi Japanissa - Opas arkeen ja elämään vieraassa kulttuurissa. Siinä on tosi yksityiskohtasta tietoa Japanissa asumisesta ja käytännöllisiä neuvoja. Kirja on mielenkiintosta luettavaa vaikkei Japaniin asumaan olisi muuttamassakaan.






Tavattiin myös kavereita ja illalla mentiin mökille pelaan Arkham horroria. Oli tosi kiva vihdoin päästä taas pelaan sitä! On melko pitkäkestonen peli, mutta mielenkiintonen. Peli perustuu H.P. Lovecraftin Cthulhu mytologiaan. Peli on yhteistyöpeli missä yritetään yhdessä voittaa hirviöt ja sulkea portteja toisiin ulottuvuuksiin ja näin estää suuren muinaisen saapuminen. Voin suositella!!





DAY 2

Ehdittiin muutama tunti nukkua ja lähdettiin aikasin conipaikalle, koska haluttiin ehtiä "Kinbakun eli Shibarin lyhyt oppimäärä" työpajaan. Shibari on siis sidontaa. xp Se kehittyi armeijan ja poliisin historiallisista kidutusmuodoista, jossa kuulusteltu sidottiin kivuliaaseen asentoon jotta tunnustaisi tekonsa. Ihan hauskaa se oli kokeilla erilaisia solmuja.


Iltapäivästä käytiin vielä onigirityöpajassa. Ei ne kyllä vaikeita ollu tehdä joten vois ihan hyvin kotonakin niitä välillä valmistaa. Ensin keitetään riisit (mielellään riisinkeittimellä), jonka on oltava puuroriisiä tai sushiriisiä. Sitten löyhytellään (heilutellaan paperilautasta siinä yläpuolella) sitä samalla sekoittaen, jotta siitä tulis helposti muotoiltavaa. Kädet kastellaan vedessä ja suolaa hieman käsiin ja aletaan muotoilla riisipalloja. Sisuksena käytettiin lohta ja toisiin tonnikala majoneesi seosta. Väliin voi laittaa oikeestaan mitä vaan. Joku ehdotti mansikkahilloa. :D Noh, kaikkeehan voi testailla. x) Sitten vielä merilevää ympärille.


Tässä muutama kuva vielä loppuun:














Palaillaan!! <3